Sopii lisukkeeksi niin lihan kuin kalan kanssa. Samoin kasvisruokana toisten grillattujen juuresten kanssa.

Valmistus:

 

  • Leikkaa tomaatit puoliksi- käytä mieluummin keskikokoisia tomaatteja
  • Poista osa mehusta ja siemenistä (jotta mausteet mahtuisivat tomaatin sisään ja paistuisivat)
  • Mausta tomaatit suolalla, pippurilla, hunajalla (sokerilla), balsamicolla
  • Paista pannulla tai hiiligrillissä muutama minuutti- pannulla paista molemmalta puolelta
  • Lisää yrtit ennen paistamisen loppua: oregano, timjami, basilika- maun mukaan

 

Koska tomaatti on hapan niin makeaa tulee laittaa ehdottomasti enemmän kuin suolaa tai balsamicoa. Lisää yrtit vasta ennen paistamisen loppua, koska muuten ne vain palavat.

(0)

Yksi hyvä mop-kastike on makea, hapan ja mausteinen. Juuri siinä järjestyksessä tulisi olla makujen intensiivisyyden järjestys. Internetissä on reseptejä, joissa kastikkeissa on todella paljon ainesosia ja kastiketta keitetään tunteja. Voi myös nopeammin eikä yhtään sen huonommin. Meidän kastikkeemme sopii niin porsaan- kuin naudanlihalle.

Valmistus:

 

  • Mop:in keittämiseksi valitse kattila, josta ei ole erityisen hätää. BBQ-savustusgrillin liesilevyllä mop voi kiehua pohjaan lämpimässä pidettäessä. Tapahtuu, jos kattila jää pidemmäksi aikaa hautumaan ja neste höyrystyy ;
  • Laita ensiksi kattilaan vähän vettä kiehumaan ;
  • Paksumman rakenteen saamiseksi laita omenahilloa tai murskattua ananaskompottia (soseuttaa voi tehosekoittimella tai sauvasekoittimella). Niin omena kuin ananas molemmat antavat makeaa ja hapanta vivahdetta. Ananaksessa on lisäksi vielä lihaa pehmentäviä ominaisuuksia ;
  • Lisää pari ruokalusikallista tomaattikastiketta tai ketsuppia ;
  • Lisää murskattu chili. Laita määrä oman valintasi mukaan, ota huomioon mitä kauemmin keität, sitä vahvempi maku siemenistä irtoaa. Samassa, kuumana maistaessa on chilin maku paljon intensiivisempi ;
  • Jatka kastiketta vedellä tai viinillä. Ota huomioon, että viini lisää happamuutta ;
  • Voit lisätä tuoreita yrttejä kuten rosmariini, timjami tai oreganoa ;
  • Keitä noin 15-20 minuuttia ja mausta suolalla. Suolalla maustaessa tulee huomioida lihan oma suolataso. Jos liha on suolainen, niin vähennä ja toisinpäin. Joten maista lihaa ensin ja mausta sitten mop-kastike suolalla ;
  • Lisää voi ja vie kastike BBQ-savustusgrillin liesilevylle lämpimään ;
(0)

Terveellinen, todella vähärasvainen sekä herkullinen suupala. Voidaan valmistaa Smoky Beast uunissa tai erityisessä kylmäsavu-uunissa- kaapissa.

Valmistus:

 

  • Valmistele liha savustamista varten: leikkaa fileepala noin 3 cm levyisiksi siivuiksi- leikkaa lihaa pituussuunnassa. Mausta suolalla, mustapippurilla sekä jauhetuilla katajanmarjoilla. Lisää suolaa lihaan noin 20-25 grammaa kiloa kohti. Yksi kukkurallinen teelusikallinen suolaa = 20 grammaa ;
  • Sekoita mausteet tasaisesti lihan sisälle. Anna maustua jääkaapissa 2-24 tuntia ;
  • Sytytä kylmäsavugeneraattori sytytyspesässä ja aseta liha ritilälle ;
  • Kylminä aikoina, kun ulkolämpötila on matala, saa savua antaa myös kahdella puuhalolla. Yhden puuhalon tulisi olla kuiva (jotta hehkuisi sekä palaisi hieman) ja toisen kostea, joka antaa savua ;
  • Seuraa, että uunin lämpötila ei nousisi yli 30 asteen ;
  • Savusta lihaa uunissa 12-24 tuntia. Liha on valmis, kun leikattaessa väri on sisältä tasainen ja koostumus pehmeä ja kostea ;
  • Jos liha on liian korkeassa lämpötilassa, tuloksena on lämminsavukinkku. Se ei kyllä ole niin pehmeä ja herkullinen, mutta siltikin todella maistuvaa ;
(0)
GrillSymbol Products